Roxanne

Olimme hyvien kulkuyhteyksien varrella olevassa pienehkössä lähiössä Helsingissä. Ei palveluilla pilattu. Vain Alepa ja AA-kerho sadan metrin päässä toisistaan palvelivat näitä betonitalojen asukkeja, jotka joka aamu raahustivat läheiselle bussipysäkille ja matkasivat sankoin joukoin kohti koulujaan tai työpaikkojaan. Suurin osa jäi kuitenkin koteihinsa nukkumaan ja potemaan AA-kerhon jälkeistä krapulaa.

Ensimmäinen päivä, ensimmäinen talo ja ensimmäinen asunto. Jännittävää. Ikinä ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Ensimmäinen asunto monesti kertoo jo aika paljon siitä, mitä on koko talosta odotettavissa. Olin luottavaisin mielin, ehkä jopa pieni uskon kipinä oli vielä siinä vaiheessa, kun taloa ihailtiin ulkoapäin. Eihän siellä näkynyt kuin yhdellä parvekkeella olevan jotain epäilyttävää. Tarkemmin katsottuna se oli mallinuken käsi, joka sojotti kaiteiden välistä, ikään kuin tervehdyksen merkkinä. Ainakaan se ei ollut ihmisen tai ruumiin käsi, ajattelin. Ulkona oli kuitenkin jo aika kylmä, öisin ehkä jopa hallaa.

Kiipesimme portaat ylös ja saavuimme ensimmäiseen kerrokseen. Kello oli kahdeksan aamulla. Tunnelman vahvistamiseksi ehdotan, että klikkaat alla olevan videon pyörimään ja jatkat sen jälkeen lukemista.

Soitimme ovikelloa. Jostain asunnosta kuului 70-80-luvun rokki aika äänekkäästi, en ollut aivan varma mistä. Kesti hetken ennen kuin ovi tultiin avaamaan. Ovi aukesi ja rappukäytävä kaikui The Policen säestyksellä.."Rooooxanne, you don't have to put on the red light." Ensimmäisen asunnon taika, arvasin. Oven avasi noin 35-vuotias mies: kalju, mustat farkut ja t-paita, sukassa reikä isovarpaan kohdalla. Hiukan hämmästynyt ilme kasvoillaan hän katsoi meitä sätkä suunpielessä, kun kerroimme, millä asialla oltiin.

-"Tulkaa vaan jos teitä ei haittaa, kun tuolla nukkuu vähän porukkaa. Täällä on tällaiset bileet..Hyvät bileet", asukas nauraa hiukan hidas ilme kasvoillaan.

-Ei mitään, jatkakaa toki ihan rauhassa, meillä ei mene kauan, sanoin ja astuin sisälle.

-"Hyvät bileet..tosi hyvät nää täs nää bileet..KRISU!! Nuku vaan! Nää tuli tekee jotain hommia tänne. Me voidaan jatkaa vielä bileitä. Kukaan ei tullu Krisu valittaa, otatsä bisee."

Krisu mumisee unissaan lattialla.

-"En mä sulta kysyny. Ottaaks kundit bissee?"

Naurahdin ja kieltäydyin kohteliaasti. Ajatus oli kovin kaunis, mutta olin ollut vasta viisi minuuttia töissä. Bisseä alkaa kaivata yleensä vasta parin tunnin jälkeen näissä hommissa.

Sisällä oli tunkkaista ja sumuista, johtui varmaan tupakansavusta. Seinät olivat kellastuneet ja huonekalut rähjäisiä. Tunnelma oli erikoinen. Stereoista alkoi soida Janis Joplin. Odotin jo pääseväni olohuoneen puolelle, paljon kehuttujen bileiden keskukseen. Lievä pettymys. Krisu tosiaan makasi lattialla X-asennossa ja pari muuta tyyppiä jalkojen lukumäärästä päätellen otti lukua sohvan takana. Bileiden isäntä sen sijaan naureskeli itsekseen tietokoneen äärellä ja hoki: "Hyvä meininki, hyvät bileet..eiks je." Olihan ne, aikamoiset. Krisu heilutteli lattialla kättään, ei musiikin tahtiin, mutta ehkä ihan muuten vaan. Työt alkoivat olla valmiina. Asukas havahtui vielä kerran.

-"Hei muuten! Korjaatteko te noita parvekkeen ovenkahvoja? Se on ollu paskana jo jonkin aikaa eikä sitä saa enää auki. Pakko polttaa spaddua tääl sisällä, kun ei pääse partsille..muutaku ikkunan kautta."

-Me ei kyllä korjata niitä, mutta soita isännöitsijälle. Se osaa ehkä auttaa.

-"Joo no antaa olla. Mielummin paska ovenkahva kuin uuden kämpän etsintä." Hän naurahti ja jatkoi tupakin polttelua.

Seuraavana päivänä pari kerrosta ylempänä eräs asukas tiesi kertoa, että edellisen päivän iltana ensimmäisessä kerroksessa oli ollut tulipalo. Piha oli ollut täynnä paloautoja. Kuulosti vakavalta. Onneksi palo oli saatu sammutettua ajoissa eikä suurempia vahinkoja aiheutunut ilmeisesti. Asunto oli sama, missä olimme edellisenä päivänä todistaneet näitä "hyviä bileitä".