tiistai 4. lokakuuta 2011

Kaatopaikka Laajasalossa

Laajasalossa on tullut vastaan vaikka minkänäköistä hiihtäjää. Yksi jäi erityisesti mieleen. Ehkä siksi, että se oli silloin ensimmäinen ja pahimmasta päästä omaa luokkaansa.

Normaaliin tapaan soitimme ovikelloa ja menimme yleisavaimella sisään, koska kukaan ei tullut sitä meille avaamaan. Välioven avattuani katsoin kämppää suu auki pari sekuntia ja sanoin työkaverille, että me ei muuten tuonne mennä ja olin jo vetämässä väliovea kiinni. Juuri, kun olin lähtemässä asunnosta kuului naisen ääni: "Tulkaa vaan sisälle, ei tarvitse pelästyä". Ajattelin mielessäni, että voi vittu! Eihän siinä muu auttanut kuin mennä sisään ja hoitaa homma.

Eteiseen astuttuani näin edempänä jotain liikettä rojun keskellä ja siellähän oli noin 40-50-vuotias nainen pukemassa vaatteita kovaa vauhtia päällensä. Pahoitteli kovasti, että ei ole ehtinyt eikä jaksanut siivota vähään aikaan. Tämä kyseinen asunto oli pahimmassa kunnossa, mitä olen koskaan nähnyt. Eteisestä keittiöön, kylpyhuoneeseen ja makkariin kulki n.40cm leveä polku. Olohuoneeseen ei ollut mitään asiaa, se toimi roskapussien, sanomalehtien ja muiden rojujen säilytyspisteenä. Tällä polulla tarkoitan sitä, että asukkaalla oli koko asunto niin täynnä roskia, lehtiä, rojua ja vaatetta, että huoneiden välille oli muodostunut polkumaiset reitit, joiden ympärillä oli yli metrin korkuisia kasoja kaikkea paskaa. Haju oli aivan järkyttävä. Keittiöön päästessä olin todella lähellä oksentaa. Ensinnäkin kaikki rosteripinnat oli noin sentin paksuisen ruskean "paskan" peitossa. Tiskejä ei ilmeisesti oltu koskaan tiskattu. Siellä oli varmaan satoja likaisia lautasia ja laseja, jotka oli vain kasattu pöydille ja lattialle. Niistä kasvoi hometta. Lattialla vilisi koppakuoriaisia ja tiskipöydällä oli pieniä valkoisia matoja tai toukkia. Vessassa normaalisti valkoinen posliinipytty oli sisältä aivan ruskea eikä huuhtelu toiminut, ei ollut kuulema toiminut enää moneen vuoteen. Makuuhuoneessa oli iso sänky, mutta nukkuminen siinä oli mahdotonta. Sängyn päälle oli kasattu 1-1,5m korkea kasa vaatteita ja muuta tavaraa.

Asukas oli sanomattakin henkisesti hyvin sairas, eikä hänellä pitäisi olla mitään oikeutta asua omassa kodissa. Hän puhui selkeää ja ymmärrettävää suomea, mutta käyttäytyi kuin eläin. Rojukasojen keskellä oli "pesiä", joissa hän varmaan nukkui. Hän myös kertoi, että hänen luonaan ei ole käynyt vieraita 17 vuoteen, ymmärrettävistä syistä. "Siskoni sanoi vuonna 1994, että minun pitäisi siivota täällä ennenkuin se suostuisi tulla rappukäytävää pidemmälle. En ole siivonnut, enkä nähnyt siskoani enää sen jälkeen." Hän myös puolusteli omaa sotkuisuuttaan sillä, että: "Se on minun oma asiani, minkälaisessa kodissa haluan asua. Minä viihdyn täällä, olen jo tottunut tähän enkä edes haluaisi, että täällä olisi siistiä."

Aloimme olla töiden osalta valmiita. Töiden, jotka oli aivan turhaa tässä asunnossa. Ennen lähtöämme tämä nainen tuli makuuhuoneesta sylissään kasa t-paitoja. Hän mittasi ensin meitä molempia katseellaan. Minä olin turhan isokokoinen, joten työkaverini sai olla pienempänä "onnekas" ja joutui melkein sovittamaan näitä naisen tarjoamia likaisia ja tunkkaisia t-paitoja. Kohteliaasti kieltäydyttyämme toivotettiin hyvät jatkot ja lähdettiin suorinta polkua kohti ulko-ovea. Oli pakko päästä ulos hengittämään raikasta ilmaa. Suussa maistui vielä monta tuntia tämän jälkeen puhdas paska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti