Perjantaipullo

Perjantaisin lähiöt heräävät henkiin, tai siis lähiöissä asuvat viinapirut heräävät henkiin. Neljä päivää kestänyt etanolihuuru alkaa haihtua ja tilalle voidaan perjantain kunniaksi tankata ehtaa pontikkaa, Tapsaa, Gambinaa tai Maguaria. Parhaassa tapauksessa kutsutaan vielä naapurin Masi kyläilemään ja voidaan sitten yhdessä käydä läpi kuluneen viikon tapahtumia samalla, kun otetaan lisää lestiä. Kuka joi itsensä hengiltä ja keneltä lähti näkö? Skönde oli hieno mies, kippis ja kulaus. Monesti riittää pelkästään jo se, että Masi vain istuu siinä sohvalla paskat housussa. Itsetunto nousee kohisemalla, kun kummatkin vain toljottavat toisiaan ja ajattelevat mielessään: "Ei vittu, ei mulla ihan noin huonosti vielä kuitenkaan mene!"

Oli perjantai, yllätys yllätys. Olimme espoolaisessa lähiössä Länsiväylän tuntumassa. Kello oli noin yksi iltapäivällä. Suurin osa asunnoista oli tyhjillään, mutta alakerran yksiöstä löytyi elämää. Asunnosta kuului jotain epämääräistä örinää rappukäytävään ja tunsin, kuinka joku seisoi oven takana. Soitin toisen kerran ovikelloa. Joku raotti postiluukkua ja kysyi: "Kuka siellä?" Huoltomies, vastasin. Ovi aukesi ja pitkä laiha mies punertavine silmineen toivotti meidät tervetulleiksi. "Jaa että huoltomies, eihän siinä sitten muuta kuin peremmälle vaan." Sisältä asunto oli ihan normaali alkoholistin luukku. Sisustukseen ei oltu panostettu sen enempää. Ne vähät huonekalut, jotka asuntoa koristivat, näyttivät siltä kuin ne olisi haettu suoraan roskalavalta. Muutenkin sisällä oli sekaista, likaista ja tunkkaista. Olohuoneessa istui vanhempi mies sohvalla, kädet nojasivat edessä retkottavaan rollaattoriin. Selvästi oli viinamäen miehiä molemmat. Varsinkin tämä rollaattoriin nojaava harvahammas näytti siltä kuin menossa olisi jo yhdeksäs elämä ja sen viides jatkoerä. Jokainen huikka saattoi olla se viimeinen. Sanoin hänellekin kuuluvalla äänellä: TERVE! En tiedä oletinko hänellä olevan huono kuulo, mutta tunsin, kuinka mieheltä tuli lusikallinen löysää housuun ja sydän jätti pari lyöntiä välistä. Kuulossa ei ilmeisesti ollut mitään vikaa, koska vastaus tuli salamannopeasti: "Hhhyvää päivää". Ilme oli samanlainen kuin pikkupojilla silloin, kun ne on saatu kiinni pahanteosta. Outoa oli, että molemmat olivat selvästi nauttineet miestä väkevämpää, mutta juomia ei näkynyt silti missään. Siinä ne istuivat omilla paikoillaan ja möllötti toisiaan. Vasta, kun olimme lähdössä niin pidempi versio näistä rantojen uroista kaivoi pullon Maguaria sängyn alta. "Helvetti, piti laittaa juomat piiloon heti, kun ovikello soi. Tää ei oo kato kummankaan meidän asunto. Sillon tietää, että on joku tuttu oven takana, kun se koputtaa tietyllä tavalla. Nyt voi varmaan jo kaivaa lestit takas esille, kun tietää, ettei niitä tuu kukaan juomaa." Kummatkin nauroi vedet silmissä ja vanhempi näistä herrasmiehistä näytti aivan siltä kuin olisi voittanut lotossa. Povitaskusta löytyi pullo Tapiota ja nyt uskalsi taas ottaa reilun huikan helpotukseen. Perjantai sai siis jatkua, eikä kukaan vienyt viinoja saati häätänyt heitä pihalle asunnosta, jossa kumpikaan ei asu. Mitä siitä mongerruksesta sai selvää niin taisi olla heillekin pyhä mysteeri, kuka siellä oikeasti asui.