keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Gangsteri

Työkohteemme sijaitsi Etelä-Suomessa. Tarkemmin en paikkakuntaa lähde määrittelemään, koska henkikultani on minulle vielä kovin rakas, sormet myös. Kerrostalo oli peruskorjattu 2000-luvulla ja siellä asui pääasiassa vanhuksia ja pariskuntia. Hyvin tavallisia ihmisiä, suurimmaksi osaksi. Kun puhutaan yleisesti tästä alueesta niin tämä todellakin oli normaaleimmasta päästä.

Soitimme ovikelloa. Tämänkin asunnon kohdalla odotin asukkaan olevan hieman dementoitunut vanhus, joka köpöttää kypärä päässä rollaattorin tukemana avaamaan ovea. Oven avaa noin 60-vuotias mies, kypärää koskaan nähnytkään. Päätä komisti varmaankin nuoruudessa hankitut arvet. Oliko kyseessä kettingin, rautaputken vai kakkosnelosen aiheuttamat ventit, en tiedä, enkä viitsinyt heti kättelyssä alkaa tivaamaankaan. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla meistä se "täysjärkinen", joten yritin käyttäytyä. Huulessa hänellä kärysi isoin Cohiba, mitä olin sitten Kummisedän jälkeen nähnyt. Hän oli pukeutunut mustiin suoriin housuihin ja mustaan t-paitaan. Jokaista sormea koristi massiivinen kultainen sinettisormus. Jos tuo rautakäsi päättäisi nyt lyödä minua enkä ehtisi väistää, päässäni olisi kissanmentävä reikä, ajattelin pienessä kotelossani. Parempi siis vain jatkaa hymyilyä ja esittää hiukan vajaria, tai siis olla vain oma itseni. Miehen kädet oli tatuoitu ranteista ylöspäin ja kaulassa oli kultaa enemmän kuin minulla olisi nykyisillä vuosituloilla varaa edes ostaa. Mietin vain, että minkähän rikollisliigan pääjehun kanssa mahdoimme olla tekemisissä. Ei sillä, että olisin yhtään ennakkoluuloinen. Ainakin hän vaikutti reilulta ja muutenkin ystävälliseltä. Ehkä pääsisimme siis sopimukseen siitä, paljonko olen hänelle velkaa minuutin tuntemisen jälkeen.

Kasvoistaan hän näytti todella tutulta. Joko hän oli, joku jonka olen nähnyt Alibissa tai Poliisi-TV:ssä, tai sitten hän vain muistutti jotain tunnettua näyttelijää kenties. Mietin pääni puhki ja sitten keksin. Hän näytti aivan yhdeltä niistä Yksin Kotona-elokuvien rosvoista, Joe Pesciltä. Yhdennäköisyys oli jo pelottavan suuri. Itsekö Joe Pesci asuisi Suomessa ja puhuisi täydellistä suomea. Onkohan liiallinen kreatiinin syönti jo pehmentänyt aivoni aivan pumpuliksi. Kohta varmaan kuvittelen olevani itse Kevin McCallister a.k.a. Macaulay Culkin ja alan nekkailla tiiliskiviä päin tätä ystävällistä herrasmiestä. Älä nyt vaan nolaa itseäs urpo, ajattelin mielessäni.























Asunto oli varsin erikoinen. Halvaksi sitä ei voinut missään nimessä sanoa. Kaikkialla oli kiiltävän puhdasta. Kaikki huonekalut näyttivät uniikeilta yksilöiltä, hintaa en uskaltanut edes lähteä arvailemaan. Varsinkin, kun vertailupohjana olisi Ikean huonekalut, -kilut ja -romut. "Mitä yhteistä on blondilla ja Ikean huonekaluilla? Molemmat makaavat olohuoneen lattialla levällään ja ruuveja puuttuu". heh heh. Olohuoneessa oli tummanpunaiset tapetit. Yksi seinä oli omistettu ainoastaan täytetyiden eläinten päille. Niitä oli ainakin kymmenen. Se oli pysäyttävä näky, koska miehen omien sanojen mukaan ne olivat aitoja, ja siltä ne kyllä näyttivätkin, vaikka oma eläintietämykseni rajoittuukin lähinnä niihin Suomen metsissä eleleviin stongapäihin, hirveisiin vai mitä ne oli. Muilla seinustoilla oli vitriinejä. Yhdessä oli kymmenittäin sikareita, toisessa vanhoja pistooleja ja kolmannessa Rambo-veitsiä laidasta laitaan. Yksi seinä oli omistettu pelkästään miekoille. Nyt viimeistään mietin, että kuka helvetti on tämä gangsterin näköinen herra, jonka nojatuolikin oli veistetty norsunluusta. En sitten kuitenkaan viitsinyt kysyä ravi-vinkkejä vaan jatkoimme matkaa. Tulipahan sitten tämäkin nähtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti