Rullakkomies

Alkuaikoina kaikki oli jännää ja ihmeellistä näissä hommissa. Se, että piti mennä tuntemattomien ihmisten koteihin oli outoa varsinkin silloin, kun tiesi pääpiirteittäin, millaisia ihmisiä missäkin saattoi asua. Jokaisen asunnon kohdalla oli pieni jännitys siitä, millainen ilmestys sieltä paljastuisi. Omalla kohdalla yllätys ja samalla järkytys oli se, miten paljon lopulta näitä "tapauksia" yhdessäkin talossa saattoi olla. Sadasta asukkaasta avohoitopotilaita olisi voinut olla 5-10 henkilöä helposti. En enää ihmetellyt sitäkään, miksi Suomella ei riitä resurssit hoidattaa näitä kaikkia hulluja. Huomattavasti helpompaa arkistoida kaikki sekopäät omiin yksiöihinsä kaupungin vuokrakämppiin ja jättää sinne häröilemään keskenään. En halua edes kuvitella, millaista elämää näissä taloissa on viikonloppuisin. Betoniviidakko täynnä mielisairaita simpansseja, joiden silmät kiiluvat tyhjyyttä ja alkukantaista raivoa.  Itse asiassa, mitä enemmän olen näiden Esojen kanssa tekemisissä, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että haluan asua omakotitalossa jossain Honolulun perseessä mahdollisimman kaukana mistään kaupungista tai lähiöstä.

Nykyisin ei mikään enää yllätä. Kaikki tuntuu rutiinilta. Voi odottaa jo mitä tahansa, koska ei varmaankaan ole mitään sellaista, mitä en olisi kolmessa vuodessa jo nähnyt. Nykyisin ehkä tiedostaa paremmin sen, että lähiöissä todellakin asuu hyvin värikästä hiihtäjää. Suurin osa on kuitenkin normaaleja ja tavallisia työssä käyviä ihmisiä, jotka syystä tai toisesta haluavat asua siellä, missä elämä on värikkäämpää kuin piirretyissä.

Erikoinen tapaus oli pääkaupunkiseudulla muutama viikko sitten. Soitimme aamusta ovikelloa. Kukaan ei tullut avaamaan, joten avasimme oven yleisavaimella. Ovi oli kuitenkin lukittu turvaketjulla sisäpuolelta, joten asukas oli kotona. Perushuuto ovelta: HUOLTOMIES, AVAISITKO OVEN!!! Hetken päästä kuului kolinaa. Asukas oli suihkussa eikä kuullut soittoja. Mies vaikutti normaalilta suomalaiselta mieheltä, mutta kun pääsimme asuntoon, en ollut enää kovin varma hänen mielenterveydestään. Hän meni takaisin suihkuun ja me saimme päällistellä rauhassa tätä hikistä karhunkoloa. Haju oli tosiaan aika mielenkiintoinen. Sisällä haisi aivan kostea, imelä hiki, joka oli jo imeytynyt rakenteisiin. Jos siitä hajusta haluisi päästä eroon niin täytyisi syöttää naapurin spugelle pilaantunutta hernesoppaa ja pyytää se tähän asuntoon päästämään varpusparvet pitkin seiniä. Mies vaikutti tosiaan suht normaalilta. Hän muistutti ulkonäöltään aika paljon suomalaista koomikkoa Ville Myllyrinnettä. Hänen makuuhuone olikin kyllä kuin suoraan jenkkiläisestä b-luokan kauhuleffasta tai suomalaisesta sketsistä - aikamoinen. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi isoon metalliseen rullakkoon, joita näkee muun muassa ruokakauppojen varastoissa. Miten helvetissä se miekkonen oli edes saanut roudattua rullakkonsa sinne kämppään, neljänteen kerrokseen. On mahtanut olla varmaan aikamoinen näky, kun on kiivennyt rappusia ison metallisen rullakon kanssa. Sitä, miksi se ylipäänsä oli siellä asunnossa ja vielä makuuhuoneessa, en halua edes välttämättä tietää. Se jääköön tämän miehen ja hänen thaimaalaisen ladyboynsa väliseksi likaiseksi salaisuudeksi.

Jatkoimme olohuoneeseen, joka jatkoi samaa teemaa. Paskaa, rojua, likaa, skeidaa ja imelää hien hajua. Kaikki ikkunat oli peitetty jätesäkeillä ja pöydät notkui kaiken muun rojun lisäksi kukkaruukkuja, joissa oli joskus viisi vuotta sitten voinut olla joitain vihreitä kasveja. Nykyään niistäkin paistoi enää vain maailmanloppu ja sen musta rapea korsi. Nyt olin jo sitä mieltä, että voitaisiin vaihtaa maisemaa ennen kuin tämä miekkonen tulisi pois suihkusta. Ja sieltähän se mensa-mies tussahti keittiöön juuri, kun ajattelin lyödä hanskat tiskiin. Vaivaantuneena hän sitten pyöri siinä kuin puolukka pillussa ja yritti löytää kaiken sen romun keskeltä kahvimukia. Puhdastahan sieltä oli turha edes etsiä, mutta kunhan löytyisi edes joku kusinen tuhkakuppi, josta voisi hörppiä aamukurat naamaan. Joo eiköhän me olla valmiita, sanoin miehelle. En jaksanut enää pyöriä siellä vaivaantuneena kaikkien niiden härvelien keskellä, joten oli parempi ottaa suunta kohti seuraavaa pöpilää ja jättää mensa-mies suunnittelemaan uutta päiväohjelmaa rullakkonsa kanssa.