lauantai 8. lokakuuta 2011

Data-Jykä

Muistui mieleeni eräs omalaatuinen tapaus. Oltiin Itä-Helsingissä. Talo oli tavallinen 70-luvulla rakennettu 4-kerroksinen kerrostalo. Ihmisiä asui siellä laidasta laitaan. Maahanmuuttajat väänsivät pöperöitään niiden 50-litran kattiloissaan. Vanhukset kuunteli Radio Suomea, poltteli piippua ja päivitteli naapurin Tatjanaa, kun joka ilta oli eri mies kainalossa. Pena odotti kädet vapisten, että kello lyö yhdeksän ja elintarvikekioski tien toisella puolella tarjoaa helpotusta orastavaan alkoholin kaipuuseen. "Oluen terveysvaikutuksia ei ole tutkittu tarpeeksi. Käsien vapina lakkaa välittömästi, kun on saanut alle pari huurteista". Näinköhän Muhammad Alin Parkinsonin tautikin saataisiin parannettua. Noh, parempi jatkaa matkaa ennen kuin täytyy itsekin mennä jonon jatkeeksi ostamaan lääkettä päivittäiseen vitutukseen. Mistä näitä sankareita oikein tulee?

Kello oli noin puoli kymmenen aamulla. Oven avaa nuori, hintelä silmälasipäinen mies. Silmälasien alta roikkui parin viikon univelat. Murrosiässä alkanut karvankasvu oli jatkunut valtoimenaan tähän päivään asti, hän itse ei ollut tätä ilmeisesti huomannut, koska sen verran törkeän näköiset kalapuikot oli kaverilla huulilla. Asunnossa myllersi myös jokin iso musta karvapallo. Kävi ilmi, että se oli koira. Rodusta en tiedä, mutta neljä jalkaa ja musta fleda sillä oli. Kovasti oli kiinnostunut haistelemaan housujani, onhan itsellänikin kaksi koiraa - pystykorvainen ja löysäkorvainen. Hajujen sekamelska johtui siis toivottavasti vain näistä omista koiristani.

Mentiin peremmälle. Tuntui kuin olisin astunut 40 vuotta ajassa taaksepäin. Kaikki tavarat, huonekalut, matot, lamput ja astiat oli kuin suoraan 70-luvulta. Tunnelma oli myös muutenkin hyvin Aki Kaurismäkimäinen. Asunto oli hämärä, utuinen ja tupakansavu oli värjännyt ajan myötä kaikki pinnat kellertäviksi. Vain katosta roikkuva hehkulamppu ilman ylimääräistä varjostinta valaisi eteistä ja heikosti muuta asuntoa. Siitä huolimatta, että tämä nuori parikymppinen miehenalku oli sisustanut asuntonsa isoäitivainaansa kuolinpesällä niin olohuoneesta löytyi kuitenkin jotain aivan muuta, nimittäin the tukikohta. Nurkassa oli nyrkillä toimiva vanha kuvaputkitelevisio, mutta keskellä olohuonetta oli kirjoituspöytä. Kirjoituspöytää valaisi kolme aivan pränikkää tietokonetta. Ulkonäkö ei siis pettänyt tälläkään kertaa. Kalapuikkomies oli ehta data-Jykä. Stereotypian vahvistamiseksi energiajuomat, Saarioisten savilätyt ja sipsit maistui tällekin super-nördelle. Vitut paskoista Ikean huonekaluista, Heteka on hyvä sänky ja vanhana ruumiskäärönä toiminut matonraato ajaa asiansa paremmin kuin hyvin. Koira tajuaa kusta siihen käskemättäkin.

Tukikohdassaan data-Jykä ilmeisesti istui yöt ja päivät ja pelasi kaikkia mahdollisia alan pelejä, mitä näitä nyt on. Kuulokkeista päätellen hän olisi voinut olla lentokapteeni. Olihan ne aivan saatanan isot. Jos itse tunnen olevani joka perjantai Jumalasta seuraava pienessä pierussa niin data-Jykä tuntee varmasti itsensä joka päivä Battery-päissään Mikki Hiireksi, ehkä jo pelkän olemuksensa vuoksi.

Omalla tavallaan tuo nörtteily on aivan oma maailmansa, joka salaa kiehtoo itseäni, koska en siitä ole koskaan tajunnut mitään. Omassa kaveripiirissäni kerskaillaan penkkituloksilla ja sillä, kenen auto lahoaa ensimmäisenä kehälle pahimmassa ruuhkassa, tietenkin. Kerskaileeko nörtit sillä, kenellä on isoin kovalevy ja kuka osaa piin likiarvon tarkiten, en tiedä. Minä vain kirjoitan tätä blogia vanha rutiseva läppäri sylissäni, joka kaiken lisäksi on kuuma kuin paistinpannu. Ehkä jonain päivänä ymmärrän tätä mystistä koodikieltä ja P3-nyrkkeilytallin järjestämän nyrkkeilyillan sijaan löydänkin itseni lanittamasta jostain haisevasta hallista, energiajuomien ja sissijuuston luvatusta maasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti