tiistai 6. maaliskuuta 2012

Maatuskaa

Ensiksi pahoitteluni, että päivitykset ovat olleet "vähän" jäissä viime aikoina. Muutto ja sata muuta huonoa tekosyytä yrittää laastaroida tätä huonoa omatuntoa, joka vuotaa verta joka kerta, kun löydän itseni makaamasta sohvalta katsomasta Satuhäitä. Jatkumoa on kuitenkin luvassa, halusitte tai ette!! I ain't going nowhere. Pari kuukautta tuli muutenkin tehtyä ihan "oikeita" töitä, jolloin sielu sai hetken levähtää eikä tarvinnut ojentaa näitä betonitalojen valopäitä. Nyt ollaan taas bäk in bisnes ja huomattu on, että mikään ei ole muuttunut. Hulluja riittää ja blogi jatkuu onnellisena. Päivityksiä tulee sitä mukaan, kun jotain kertomisen arvoista osuu kohdalle.

Espoon ja Helsingin rajan tuntumasta, aivan merenrannan välittömästä läheisyydestä löytyy eräs pieni kaupunginosa, jonka olen kuvitellut aina olevan ylemmän keskiluokan parempaa asuinaluetta. Pienen ostarin takaa löytyy kuitenkin 60-70-luvuilla rakennettu betonilähiökompleksi, jonka olemassaoloa en koskaan edes tiennyt olevan. Nämä kerrostalot sijaitsevat kivenheiton päässä merestä, mutta itse kerrostalot ovat jo parhaat päivänsä nähneitä. Ja kieltämättä näin on myös asukkaidenkin suhteen. Suurin osa asunnoista on alkuperäisessä kunnossaan eikä niille ole tehty mitään remontteja. Suurin osa asukkaista ei ole edes yrittänyt sisutaa kodistaan viihtyisää vaan ne toimivat lähinnä varastoina tai kaatopaikkoina.

Nousimme portaita pitkin kolmanteen kerrokseen. Heti portaiden yläpäässä oli asunto, jonka oven edustalla lojui kaksi likaista "Persialaista" ovimattoa, rikkinäinen kukkaruukku ja jokin epämääräinen muovikassi, jossa oli vaatteita. Ensimmäinen ajatus oli, että kyseessä olisi erään tumman hipiän omaavan vähemmistön hallitsema sukumaja. Nimi ovessa paljasti kuitenkin, että asukas tai asukkaat olisivat venäläisiä. Soitimme ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Menimme sisään yleisavaimella. Ensimmäinen ajatus oli taas, että "mitä vittua"??

Silmät yritti löytää kaiken sen rojun keskeltä ruumista tai tajutonta narkkaria, mutta mitään ihmiselävää -tai kuollutta ei siinä läävässä ollut. Keittiössä pesukone linkosi, joten asukas saattoi tulla hetkenä minä hyvänsä. Eteinen oli täynnä lehtiä, roskia ja vaatteita. Heti eteisestä vasemmalla oli iso noin viiden neliömetrin kokoinen vaatehuone, jonka ovi oli irroitettu. Vaatehuone oli lähes kattoa myöten täynnä roskapusseja, vaatteita ja muuta rojua. Lattialla oli myös paljon hiuksia tai jonkin eläimen karvoja. Haju ei ollut tälläkään kertaa kovin mairitteleva.


Vähän matkan päässä oikealla oli makuuhuone, joka oli yhtä läävä kuin ensivaikutelma eteisestä antoi olettaa. Sängyssä oli likaiset peitot ja lakanat. Lakanoissa näkyi verisiä tahroja, mutta ne eivät kuitenkaan näyttäneet siltä, että joku olisi joskus fileroitu hengiltä hellien lemmenleikkien jälkimainingeissa. Rojujen keskeltä pilkahteli kalliin näköisiä huonekaluja ja nurkkapöydällä paistoi uusi Mac-tietokone. Kyseinen asukas ei voinut olla siis ihan pers'aukinen.


Olohuone olikin sitten täynnä erinäköistä krääsää. Asukas myi ilmeisesti rihkamakoruja työkseen, koska pöydät notkuivat korurasioita ja muita "helmikaulakoruja". Samoin keittiön pöydät olivat peittyneet tyhjistä purkeista, laatikoista, ruoantähteistä ja likaisista astioista. Haju ei ollut mitenkään luoksensa kutsuva, joten kovin läheistä tuttavuutta en keittiön kanssa halunnut tehdä. Koomista oli, että olohuoneen nurkassa surisi sähköinen ilmanputsari. Ilmeisesti asukas tiesi itsekin, että asunnossa ei ole kovin freeshi ilma. Siivous ei ole vain tainnut tulla mieleen.


Poistuimme asunnosta ja olimme jo menossa seuraavaan asuntoon, kun hissistä astuu ulos noin 40-vuotias nainen suht ison vinttikoiran kanssa. Tiesin jo siinä vaiheessa, että tämä nainen oli edellisen asunnon asukas. Moikkasin naista. Hän näytti lähinnä hämmentyneeltä. Nainen katsoi ensin minua, sitten asuntoaan ja taas uudestaan minua, mutta ei saanut sanottua sanottavaansa. Oletettavasti hän olisi halunnut tiedustella, olemmeko jo käyneet hänen asunnossaan vai olimmeko vasta menossa sinne. Koira palloili rapussa vapaana ja viereinen naapuri avasi oven, kun olimme soittaneet juuri hänen ovikelloaan. Samoin tein, kun ovi aukesi niin koira pauhkasi sisälle tähän vieraaseen asuntoon. Tämä koiran omistaja näytti hätääntyneeltä, mutta ei tehnyt asialle mitään. Toisteli vaan hiljaisella äänellä "voi kauhistus, voi kauhistus". Asunnon omistaja yritti hätistellä koiraa ulos asunnosta huonolla menestyksellä. Hänellä oli itsellään kissa, joka otti asian lopulta hoitaakseen. Ensin tiikerimäistä sähinää ja murinaa, sen jälkeen salamannopeita jabeja noin viisi sekunnissa ja koira tuli mielellään ulos asunnosta. Ei ollut kuulema ensimmäinen kerta, kun näin kävi. Viimeksi, kun sama koira laukkasi avoimesta ovesta sisään jälki oli paljon rumempaa.